Tuhansia ihmisiä kokoontuu tänään Kansalaistorille osoittamaan tukensa monikulttuurisuudelle samaan aikaan, kun avoin rasismi on jälleen nostanut päätään koko Suomessa. Tuntuu aika uskomattomalta ja myös pelottavalta, että kansanedustaja Olli Immosen vihanlietsonta on saanut niin paljon tukea osakseen.
Sen vuoksi haluan jakaa teidän kanssa oman monikulttuurisen elämäni ja taustani.
Aloitetaan ensin taustoistani. Synnyin 25 vuotta sitten Iranin Kurdistanissa. Vanhempani olivat ennen meidän lasten syntymää olleet sissisotilaina Irakissa puolustamassa kurdikyliä ja sen jälkeen toimivat aktiivisesti salaa Työväenpuolueessa Iranissa esimerkiksi kirjoittamalla poliittisia mielipiteitä. Aktivismin paljastuttua ratsiassa, joka tehtiin isovanhempieni kotiin ilmiannon perusteella, jouduimme pakenemaan jättäen kaiken taaksemme. Tätini lähti hakemaan veljeäni koulusta samalla kun äiti pakkasi tärkeimmät tavarat mukaan. Kolmivuotias minä herätettiin kesken päiväunien pakomatkalle Irakiin. Aikaa miettimiseen tai hyvästelyihin ei ollut, Iranin islamilainen armeija tuli paikalle vain hetkeä sen jälkeen olimme lähteneet kotoamme. Isoisäni joutui kahdeksi vuodeksi vankilaan poliittisten asiapapereiden hallussapidosta.Vanhempiani olisi odottanut kuolemantuomio aktivismista ja islamilaisen hallituksen vastustamisesta. Aivan, olihan mm. Kurdien oikeuksien puolustaminen ja tasa-arvon vaatiminen naisten ja miesten välille niinkin kauheita asioita tuohon aikaan, että niitä ajavat kuului teloittaa välittömästi. Ja niin on edelleen tänäkin päivänä.
Irakista muistan jo vähän enemmän. Eräänä päivänä olimme kahdestaan isäni kanssa kotona ja halusin lähteä hakemaan serkkuani ulos leikkimään. Ulkona ollessani Iran alkoi pommittaan asuinaluettamme. Naapurin mies nappasi minut syliin ja vei turvaan kotiinsa. Siellä meidän päälle heitettiin peitto, jotta olisimme suojassa ikkunoiden hajotessa. Muistan edelleen kun vedin peiton päältäni, koska halusin nähdä mitä ympärillä tapahtuu. Onnekseni naapurintyttö veti minut takaisin peiton alle juuri ennen kuin ikkunat särkyivät ja säästyin lasinsiruilta. Pommituksen rauhoituttua minut vietiin pommisuojaan, samaan johon isäni tuli hetkeä myöhemmin etsittyään minua ulkoa tuloksitta. Saimme myös tiedon, että veljeni ja äitini olivat päässeet turvaan.
Vaikka Irakissakin oli vaarallista, on siellä asumisesta jäänyt kuitenkin myös hyviä muistoja. Esimerkiksi muistan kuinka isäni opetti tekemään taskulampun. Kuinka moni nelivuotias voi sanoa osaavansa tehdä itse toimivan taskulampun? Tämän opin tietenkin olosuhteiden pakosta, sillä taloihin kuuluivat ulkona olevat erilliset vessat, joissa ei ollut luonnollisestikaan sähköä.
Pitkästä, uuvuttavasta matkasta Irakista Turkkiin muistan pieniä yksityiskohtia toisin kuin Iranin pakomatkasta. Ennen matkaa olin tietenkin joutunut opettelemaan keksityn tarinan meidän perheestä, siitä mistä oltiin tultu ja mihin oltiin matkalla sekä kaikkien uudet identiteetit. Kun normaalisti lapset pelaavat muistipeliä korteilla, me kehitimme muistiamme väärennettyjen passien tietojen opettelemisella. Kuulostaa kohtaukselta jännityselokuvassa, mutta todellisuudessa se on pakolaisten tosielämää. Väärennetyt passit ja identiteetti olivat ainoa keino välttyä karkottamiselta takaisin Iraniin, jossa odotti ja odottaa edelleen vanhempieni kuolemantuomio kansalaisaktivismista.
Kurdeina kohtasimme vainoa myös Turkissa. Tietyillä alueilla ei edes saanut puhua kurdia, koska kurdien tilanne on kaikista maista huonoin juuri Turkissa. Köyhyys ja sinnittely päivästä toiseen olivat arkeamme. Muistan kuitenkin miten äiti ja iskä sanoivat kaiken sen epätoivon keskellä elämämme muuttuvan parempaan päin kunhan saisimme turvapaikan jostain Euroopan maasta. Edelleenkin tänä päivänä asioiden ollessa huonosti uskon kaiken kääntyvän parempaan aina lopulta, tavalla tai toisella. Vanhempieni silloinen uskomaton toivosta kiinnipitäminen ja asenne ovat tehneet minusta sen positiivisen asenteen omaavan ihmisen, joka nyt olen. Lopulta saimme YK:n kautta turvapaikan Suomesta vuonna 1996.
Miten monikulttuurisuus sitten näkyy minulla nykyelämässä? Osaan tietenkin useita kieliä. Voin puhua kurdia ja suomea sekaisin, vaihtaa kielestä toiseen kesken lauseen. Omaan juurilleni ominaisen temperamenttisen luonteen, lyhyen kärsivällisyyden ja olen suorapuheinen. Minulla on tummat piirteet ja elehdin enemmän kuin kantasuomalaiset. Minulle monikulttuurisuus on sitä, että saan matkustella, asua yksin, käydä töissä ja opiskella. Se on sitä, että minulla on vapaus valita hyviä asioita kahden eri kulttuurin välillä.
Monikulttuurisuus merkitsee minulle vahvoja perhesiteitä ja sitä, että voisin muuttaa takaisin vanhemmilleni koska tahansa ilman että se vähentäisi itsenäisyyttäni. Jos minäkin muodostaisin mielikuvani suomalaisesta perhekulttuurista vain yksittäisten tapausten perusteella samalla tavalla kuin jotkut muodostavat mielikuvia maahanmuttajista, niin voisin ajatella että vanhemmat haluavat ajaa lapset kotoa pois jaloista heti kuin mahdollista. Tai että kurdilaisesta taustasta nähtynä tuntuu käsittämättömältä, kuinka monet suomalaiset ovat huolissaan vanhusten tilanteesta, mutta kuinka harvoin niitä isovanhempien sitten käydään katsomassa? Samaan aikaan mietin näenkö isovanhempiani enää elossa ja että pääsisin edes kerran elämässäni käymään mummolassa.
Monikulttuurisuus minulle tarkoittaa sitä, että joka kerta kun haen jotakin työpaikkaa tai asuntoa, jännitän luetaanko hakemustani nimeä pidemmälle. Se tarkoittaa myös sitä, että yrittäessäni ostaa jotakin Tori.fi-sivustolta, minulle ei edes useimmiten vastata. Minun arkeeni kuuluu se, että esimerkiksi asiakaspalvelutilanteissa minulle puhutaan automaattisesti englantia. Se on myös sitä, että puhuessani bussipysäkillä kurdia puhelimessa, keski-ikäinen suomalainen mies, jolla on alle 10-vuotias poikansa mukanaan tulee aukomaan päätään siitä, kuinka meidän maahanmuuttajien tulisi painua takaisin sinne mistä olemme tulleet. Kyllä mies meni hiljaiseksi kun vastasin sujuvalla, aksentittomalla suomenkielellä, että minua hävettää hänen lapsensa puolesta, että hän joutuu näkemään tuollaista käytöstä ihmiseltä, jonka pitäisi olla hänelle roolimalli. Minun monikulttuuriseen elämääni kuuluu se, että diabeetikko siskoni pyörtyessä alhaisen verensokerin vuoksi täpötäydessä kaupassa kassajonossa, kukaan ei tule auttamaan. Tämä tuskin kuitenkaan liittyi eksoottiseen ulkonäköön ja maahanmuuttajataustaan, vaan enemmänkin siihen, ettei avuntarpeessa olevia ylipäätään auteta. Kurdilaisessa kulttuurissa kaikki ryntäisivät välittömästi auttamaan, Suomessa taas turhan usein on ”kiire” tai ajatellaan ”no se on varmaan vaan humalassa tai jossain kamoissa”. Samaan aikaan isoisäni ja enoni menehtyessä viime keväänä Iranissa, kotimme täällä Suomessa täyttyi ihmisistä, jotka pitivät huolen siitä, että emme jää yksin surun keskellä ja varmistivat, että pääsemme takaisin kiinni arkeen. Se yhteisöllisyys on hienoin asia, mitä monikulttuurisuudella on tarjota. Sitä monikulttuurisuutta tarvitaan enemmän myös Suomessa.
Minulle monikulttuurisuus on sitä, että kuulen usein lausetta ”kaikki ulkomaalaiset tekevät sitä ja tätä, paitsi sinä, sä oot erilainen kuin muut”. Mutta kun minäkin olen maahanmuuttaja. Se on myös sitä suunnatonta ärsyyntymistä, kun jonkun maahanmuuttajataustaisen vuoksi leimataan koko vähemmistö samanlaiseksi. Minulle monikulttuurisuus on sitä, että tunnen oloni ristiriitaiseksi kun minua sanotaan suomalaiseksi. Olen paljon muutakin kuin suomalainen, sekoitus kahdesta eri kulttuurista. Samoin tunnen hämmennystä, jos olen jollekin vain maahanmuuttaja, sillä olenhan kuitenkin myös suomalainen. Ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että perheemme sai Suomesta turvapaikan, jotta voisimme elää ihmisarvoista elämää ilman pelkoa. Perheeni on joutunut pelkäämään Iranissa, Irakissa ja Turkissa. Se, että joudummeko pelkäämään myös Suomessa, riippuu siitä miten kansanedustaja Olli Immosen ja hänen tukijoidensa vihanlietsontaan suhtaudutaan. Toivon, että minun tai kenenkään muun monikulttuurisen ja muun äidinkielen omaavan ei tarvitsisi tuntea pelkoa tai syrjintää tulevaisuuden Suomessa.
Siksi minäkin lähden tänään Kansalaistorille.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
